HINNASTO
Tavallisin veloitusperusteemme on
aikaveloitus. Toimeksiannosta sovittaessa
voidaan asiakkaan pyynnöstä arvioida
toimeksiannon hoitamisesta aiheutuvat
kustannukset. Myös tehtävän edetessä
asiakas saa halutessaan tietoja
kustannuksista. Ks. myös kotisivujemme
osa YLEISJURIDIIKKA,
jossa on tietoa oikeusavusta ja
oikeusturvavakuutuksesta.
Suomen Asianajajaliiton
asianajopalkkioiden
määräämisperusteissa on mm. seuraavia
ohjeita:
Asianajajan palkkio määräytyy
kustakin toimeksiannosta sen vaatiman
työn määrän ja laadun mukaan.
Lisäksi otetaan huomioon tehtävän
vaikeusaste ja kysymyksessä olevan
etuuden arvo ja merkitys. Milloin vastuu
on tavallista suurempi joko sen johdosta,
että kysymyksessä on huomattava
taloudellinen etuus, tahi siitä syystä,
että asialla on muutoin erityinen
merkitys päämiehelle, voidaan nämä
seikat ottaa huomioon palkkiota
korottavina perusteina.
Asianajaja voi pitää
pääasiallisena perusteena tehtävän
suorittamisen vaatimaa kohtuullista
aikaa. Asianajaja on oikeutettu ottamaan
lukuun asianajajana saavuttamansa
kokemuksen ja taidon sekä erityisen
oikeudenalan osaamisen.
Palkkion lisäksi veloitetaan erikseen
asiasta aiheutuneet suoranaiset kulut.
Asianajajan on palkkiostaan katettava
toiminnan aiheuttamat yleiskulut, kuten
toimiston vuokrakulut, tavanomaiset
vakuutusmaksut mukaan lukien
eläkevakuutusmaksut, kulut toimiston
koneista, laitteista ja tarvikkeista
sekä toimistoon ja toimin-taan sidotun
pääoman vaatimat kulut ja muut
kiinteät kuluerät. Yleiskulujen katetta
arvioitaessa otetaan huomioon lisäksi,
että asianajaja voi käyttää
vuotuisesta työajastaan vain osan
suoranaisesti hänelle uskottujen
toimeksiantojen hoitamiseen ja että
hänen on käytettävä osa ajastaan
toimistonsa työn järjestelyyn ja
valvontaan, oikeusolojen seuraamiseen,
koulutukseen ja muihin asianajajan työn
edellyttämiin toimiin, kohtuulliseen
vuosilomaan ja lepoon taikka sairauden
tai muiden sellaisten esteiden
vaatimusten mukaisesti.
|